keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Lihapullat Keijon kanssa

Lihapullia ja porkkanraastetta

Meille muutti tuossa parisen viikkoa sitten uusia asukas. Syntymäpäiväpukki toi Kenwoodin yleiskoneen, tuttujen kesken Keijon. Chef Classic KM336 on pienempi kuin Major-mallit, mutta riittävä kahden hengen talouteen. Toivon syntymäpäivälahjaksi jäätelökonetta, mutta fiksu kanssaeläjä oli ajatellut, että parempi hankkia yleiskone ja jäätelölisäosa kuin pelkkä jäätelökone. Päätös oli kyllä ihan oikea. Jäätelölisäosasta erikseen juttua joskus, kunhan pääsemme sitä testaamaan. Tällä kertaa puuhastelimme Keijon kanssa lihapullat ja porkkanaraastetta.

Keijon Lihapullat

700g naudan jauhelihaa
1 kiinalainen valkosipulinkynsi
1 sipuli
2 kananmunaa
1 pieni pyöreä seesamnäkkileipä
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
suolaa, pippuria, chiliä

Murenna näkkileipä kulhon pohjalle, lisää kananmunat, mausteet. Pilko ja kuullota sipulit paistinpannulla pienessä tilkassa öljyä. Lisää pehmeät sipulit ja jauheliha kulhoon. Veivaa käsin tai anna Keijon veivata K-vatkaimella. Pyörittele palloiksi kylmään veteen kastelluilla käsillä ja paista uunissa leivinpaperin päällä 200° asteessa 20 minuuttia.

Herra Kenwood, eli tuttavallisemmin Keijo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti