Artisokka-vuohenjuustopasta

Loppukesän auringonsäteet hellivät illallista.

Mökötysruokaa ei voi tehdä, kun saa ajella ihanalla keltaisella jopolla kauppaan. Tulee vain niin kertakaikkisen hyvälle tuulelle jo matkalla, että ei edes kaupassa palosireeneinä huutavat alle metrin mittaiset kansalaiset, eivätkä heidän väsyneet vanhempansa tiuskimassa rakkauden hedelmilleen, jaksa ärsyttää. Suolaliemeen säilötyt artisokansydämet pysäyttivät säilykehyllyllä. Muistan joskus syöneeni jossain ravintolassa tomaattipastaa, johon oli upotettu myös artisokkaa. Ei ollut pahaa se, joten nappasin säilykepurkin ihan vain kokeilunhalun vuoksi.


Artisokka-vuohenjuustopasta

2 kpl kokonaisia valkosipulinkynsiä
10 cm pätkä purjoa
Aurinkokuivattuja tomaatteja
500 g (1 tölkki) paseraattua tomaattia
Vuohenmaitotuorejuustoa (Chavroux)
Suolaa, Pippuria
Pinjansiemeniä tarjoiluun

Aloita päällimäiseksi tulevasta, eli paahda pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla ja kun siemenet ovat ottaneet hienokseltaan väriä pintaan, kippaa ne pannulta pois toiseen astiaan odottamaan vuoroaan. Hienonna valkosipuli ja purjo, kuullota niitä ihan pieni hetki lämpimässä öljyssä. Varo etteivät pala mustiksi, tulee kitkerää kastiketta muuten. Lisää pilkotut aurinkokuivatut tomaatit pannulle, samoin valutetut ja halkaistut artisokansydämet. Anna ainesten tutustua toisiinsa muutaman minuutin ajan välillä hämmentäen. Lisää paseerattu tomaatti ja vuohenjuustoa noin puolisen purkkia (150g purkki). Jauha sekaan myllystä mustapippuria ja suolaa. Huomioi että juustossa on suolaa, joten vähempi määrä myllystä riittää.
Tarjoa seuraksi pastaa ja valkosipulipatonkia. 

Tomaattisen kastikkeen tekeminen on ärsyttävää, aina roiskuu pitkin seiniä punaisia pisaroita, vaikka kuinka yrittäisi optimoida levyn kuumuuden ja pitää kannen päällä. Välillä on kuitenkin hämmennettävä ja silloin nuo pahanilkiset tomaattipisarat pääsevät karkaamaan pitkin hellaa ja seiniä! Mutta se on hinta joka on maksettava maukkaasta pastakastikkeesta, joten Chifonet kauniiseen käteen ja siivoamaan. (Jos joku keksii, miten tämä roiskuminen on vältettävissä muuten, kuin lopettamalla pastansyönti ja siirtymällä karppaajaksi, saa kertoa...)

Chilisuklaa kääretorttu

Chilin ja suklaan yhdistäminen leivontaan tuli ideana joskus vuosi ehkä puolitoista sitten. Sen kummemmin Internetistä katsomatta aloin miettiä miten chilisuklaan toteuttaisi. Tänään sitten kurkin miten muut sen tekevät, mutta emme tee niin kuin muut, vaikka sekin tuntui järkevältä ja helpommalta tavalta.

Oma ideani lähti siitä, että kapsaisiini, tuo chilin kemiallinen yhdiste, joka polttaa nisäkkään suussa, on rasvaliukoinen. Otetaan siis jotain rasvaista ja liotetaan tuoretta chiliä siinä. Peruskoulun kemian tunneilta muistetaan myös, että aineet liukenee paremmin toisiinsa kun niitä lämmittää.

Eli kattilaan desi kermaa, ruokalusikallinen voita (koska kerma ei kuitenkaan ole tarpeeksi rasvaista) ja tuoreita chilejä pilkottuna siemenineen kaikkineen. Tällä kertaa chiliksi valikoitui suomalaisen Fataliin marketteihin tuoma Naga Morich. Laitetaan kattila liedelle pienelle lämmölle ja sekoitellaan sillon tällön kunnes seoksesta alkaa nousta hedelmäinen chilin tuoksu. Höyryjä ei muuten kannata hengitellä liikaa tai päästää silmiin. Voi vähän poltella. Kun kermaa on lämmittänyt ja sekoitellut tarpeeksi siivilöidään hedelmäliha pois.

Hedelmälihan voi survoa sauvasekoittimella kaakaojauheen ja maidon tai kerman kanssa tasaiseksi liemeksi, jota voi lisätä kääretorttupohjaan ruokalusikallisen tai pari antamaan myös pohjaan pikkuisen potkua.

Kääretortun täyte:

 Levy (200 g) taloussuklaata
 2 dl kuohukermaa
 1 prk (250 g) Mascarpone tuorejuustoa
 1 dl chilikermaa (kts. teksti yllä)

Sulatetaan suklaa ja sekoitetaan siihen chilikerma. Annetaan jäähtyä. Vaahdotetaan kerma, sekoitetaan siihen suklaa ja mascarpone. Kaadetaan täyte jäähdytetylle kääretorttupohjalle ja kääritään. Annetaan tortun maustua jääkaapissa yön yli.

Kääretorttupohja (lähde: gluteeniton kääretorttupohja):

 4 kananmunaa
 1.5 dl sokeria
 1.5 dl perunajauhoja
 1 tl leivinjauhetta
 2 rkl kaakaojauhetta

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8-10 min.

Heinäseiväs "hyötykäyttöön": sisustustikkaat

Pieni nurkka makuuhuonetta.

Kahdesta vanhasta seinäseipäästä, kahdesta puisesta harjanvarresta ja kahden työntekijän työpanoksesta syntyi sisustustikkaat. Siis tikapuut, joihin ei kuulemma ole tarvetta kiivetä (edes kissojen), vaan säilyttää vaatteita. Mies ei ymmärrä, mutta suunnittelee annettujen speksien mukaisesti. Työvaiheita ja lopputuloksia alla.

Heinäseipäät kokivat ihan ensimmäiseksi maalipesun ja sopivan kuivumisajan. Sen jälkeen seipäät hiottiin vähän sieltä ja täältä ensin 120 ja sitten 240 karkeuden hiomapaperilla. Kahden henkilön operaatio meni jotakuinkin niin, että heinäseiväs oli poikittain toinen pää sahapukilla ja toisesta päästä seivästä pyöriteltiin samalla kun hiomakoneella vedeltiin pitkältä matkalta seipään suuntaisin vedoin. Sen verran epätasainen on seipään rakenne, että liian kauan työstämällä saattaa hukkua hienoja pinnan yksityiskohtia.

Poikkipuita varten porattiin 50cm välein (alin porras 50cm maasta ja ylin 150cm) kolme reikää pylväsporakoneella. Poranteräksi silmämääräisesti valitsin kaupassa 25mm, koska lähimmistä hyllyistä ei löytynyt työntömittaa, jonka olisin kyllä voinut ostaa samalla kertaa (tässä ilmainen vinkki K-Raudan hyllykuvien tekijälle). Harjanvarren halkaisija oli kuitenkin ilmeisesti 24mm, koska rei'istä tuli vähän väljät, mutta se vain helpotti kokoamista.

Maalaaminen aloitettiin Tikkurilan Otex tartuntapohjamaalilla, jota sudittiinkin nopean kuivumisen takia kaksi kerrosta saman iltapäivän aikana. Lopullinen maalipinta kasauksen jälkeen tehtiin kahdella kerroksella Tikkurilan valkoista täyskirkasta Miranol alkydimaalia.

Poikkipuut kiinnitettiin seipäisiin ruuveilla, jotka ovat kohtisuorassa poikkipuuta tikkaiden takana. Uppokantaruuveille porattiin ensin hitusen kannan halkaisijaa pienempi parin millimetrin syvyinen aloituskuoppa, ruuvi perään ja sitten kerros tartuntapohjamaalia päälle. Maalikerroksien jälkeen nämä upotetut ruuvit näyttävät miltä tahansa lommolta vanhassa seipäässä.