tiistai 6. joulukuuta 2011

DIY Koruteline

Kaunistuksia esillä
Pidän kauniista asioista ja esineistä. Mielessä on muhinut jo jonkun aikaa televisiossa/internetissä/unissa/missä lie näkemäni tarjoiluvatihässäkkä, johon voisi pistää kauniita ja rakkaita koruja esille. Telineestä voisi sitten aamulla valita mieleiset korut kaulaan ja korviin, miksei myös hiuskukan hiuksiin.

SPR:n Kontti on tuunaajan aarreaitta, joten suhautin korutelineen tarvikkeiden perässä Limingantulliin. Mukaan lähti kolme erilaista lasista lautasta ja kaksi juomalasia. Mallailin jo ostettaessa mieleistä kokonaisuutta. Hintaa lasitarvikkeille tuli 6 euroa. Prismasta hain mukaan myös lasin liimaamiseen tarkoitettua pikalimaa (n. 8e), Loctite Super Glue tarttui kouraan lähinnä sen takia, että liima ei tarvitsisi kuivuakseen UV-valoa. Aurinko kun ei joulukuussa paljoa paista, eikä taloudesta satu löytymään uv-valoja.

Kotona pesin fairyllä tarvikkeet ja sitten sommittelin mieleisen asetelman ja yritin parhaani mukaan osua keskelle lautasta liiman ja lasin kanssa. Laitoin lasin ylösalaisin lautasen päälle, järkeilin sen olevan tukevampi niin, mutta tiedä sitten. Kokosin rakennelman kerros kerrokselta ja annoin liiman joka kerroksen välissä kuivahtaa hetken.

Muutaman tunnin päästä laitoin pari huopatassua alimmaisen "lautasen" alle. Pinta oli sen verran rypyläinen, että rakennelma hiukan keikkui. Kannoin koko komeuden makuuhuoneeseen ja sommittelin rakkaimpia koruja ja muita kaunistuksia esille, sekä räpsäisin talvisessa pimeydessä muutaman havaintokuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti