tiistai 31. toukokuuta 2011

Blogileaks paljastus: Salaiset geokätköilyleivät


Nämä makoisat eväsleivät voi pakata mukaan vaikkapa geokätköilyreissulle, piknikille tai raksaevääksi. Leipien jujuna on kermaviili-punasipulikastike, johon paistetut kananpalat upotetaan. Leivät eivät ole mitään pikaruokaa, sillä valmistelu pitää aloittaa jo edellisenä päivänä, marinoimalla kana. Raati suosittelee kariniemen marinoimattomia kanan rintafileitä kokonaisina, itse pilkkomalla saa parempaa, kuin kaikenmaailman rasiassa myytävät jämäpalat. Marinadissa tällä kertaa twistasivat keskenään sulassa sovussa hunaja, limetti ja inkivääri.

Marinadi 
1 rkl hunajaa
1/2 Limetin mehu
1 rkl hunaja-omenaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
0,5 cm palanen inkivääriä pilkottuna (voi laittaa vähemmänkin tai jättää pois)

Määrät ovat tässä ohjeessa hyvinkin suuntaa-antavia, maistele ja luota itseesi. Säädä makeuden ja kirpeyden tasapaino kohdalleen. Pilko kanat mahdollisimman pieniksi paloiksi suljettavaan rasiaan, kaada marinadi päälle, sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan yön yli.

Yön yli nukuttua aloitetaan leipien kokoaminen tekemällä kermaviilistä, punasipulista ja mausteista tahnaa. Pilkotaan yksi iso punasipuli mahdollisimman pieneksi ja hulautetaan kermaviilin kaveriksi kulhoon. Mausteeksi suolaa ja pippuria, ehkä hitunen chiliäkin.  Paista kanat pannulla, jäähdytä ja lisää suolaa ja pippuria ja sekoita kermaviilikastikkeen joukkoon.

Isosta pussista paahtoleipää tulee noin kahdeksan valmista leipää ja kantapalat päälle. Voidellaan leivät toiselta puolelta hyvänlaatuisella oliiviöljyllä ja laitetaan pannulle voitelematon puoli alaspäin. Hetken kuluttua käännetään. Pinta saa ottaa rapsakasti väriä.

Täytä leivät laittamalla voideltu leipäpinta päällepäin, nosta täytettä päälle ja toinen leipäpala kanneksi. Rehunsyöjät tai lihansyöjät jotka ovat pakotettu syömään rehuja, laittavat väliin rucolaa ja tuoretta basilikaa.
Kääritään folioon ja laitetaan jääkaappiin jäähtymään ja tasoittumaan. Voivat hyvin olla yönkin yli kylmässä, maku vain paranee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti